tiistai 19. maaliskuuta 2013

Esileikki

Lukijoiden pyynnöstä jaamme tällä kertaa vinkkejä esileikkiin. Seksihän ei ole pelkkää sitä itseään, niinkuin moni nuori mies esimerkiksi saattaa luulla! Antoisa osa on myös kaikenlainen toisen hyväily ennen varsinaista aktia, ja toki myös niin sanottu after glow seksin jälkeen. Ei kannata rynnistää heti pukeutumaan tai suihkuun, siitä voi partneri jopa luokkaantua. Sen sijaan on mukava yhteinen hetki köllötellä sängyllä, ilman että heti pomppaa ylös. Toista voi paijata ja ottaa kainaloon. Esileikki taas voi sisältää lähes mitä vain, minkä koette kiihottavaksi. Oletteko koskaan koeilleet vaikka puhua tuhmia toisillenne? Siitä tulee mieletön eroottinen lataus, ja kun alkuun pääsee, niin ei nolotakaan enää. Jos ette tykkää näin likaisista jutuista, niin entäpä yhdessä suihkussa käyminen? Se jälkeen kumpikin on putipuhdas, joten voitten innolla antaa toisillenne vaikka suuseksiä, tai muuten vain nauttia rakkaan raikkaasta ihosta. Saunominen yhdessä nostaa hien pintaan ja saa paikat vetreäksi, joten sitäkin kannattaa kokeilla. Itseasiassa tämä on minun ja Maijan suosiossa varsinkin kylminä talvi-iltoina, jolloin ei meinaa tareta muuten riisua vaatteita petihommia varten.
Lisää ideoita toiseta blogista: http://flirtfairfi.wordpress.com/

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tapaaminen Flirtfairissa

Rakkaus ja seksi ovat tärkeitä teemoja elämässä. Ne ovat luonnollisia asioita, joita kaikki kaipaavat. Joskus niiden eteen kuitenkin täytyy tehdä vähän töitäkin. Kaikille ei käy niin, että unelmien mies tai nainen vain kävelisi vastaan, ja alkaisitte seurustelemaan ja harrastamaan tajunnanräjäyttävää seksiä. Joskus ihanaa kumppania täytyy vähän etsiskellä, ja kun hänet löytää, ei se välttämättä ole rakkautta ensi silmäyksellä. Kerron tässä meidän tarinamme!

Minä eli Mika olin ollut sinkkuna hyvän aikaa, ja naisenkaipuu alkoi käydä jo kovaksi. Olin sitä ennen ollut kahdessa pitkähkössä suhteessa melkein peräjälkeen, joten en ollut moneen vuoteen kokenut sellaista puutetta! Päätin, että en kyllä lahde mihinkään baariin naisia kaatamaan, kun kuitenkin aina ulos mennessä juon sellaiset kännit, että kaikki fiksut naiset pysyvät kaukana, ja enintään herää jonkun ryönäisen näköisen pubiruusun vierestä aamulla, ja se ei houkuttele. Eli päätin saada seksiä muulla tavalla. Flirtfair deittipalvelu tuli mieleeni pian, koska kuulin, että työkaverini oli tapaillut sitä kautta tapaamaansa naista. Tein Flirtfairiin profiilin, ja pisti viestiä eräällä hyvännäköiselle tytölle. Ehkä arvaattekin, että hän on siis nykyinen tyttöystäväni Maija. Asia ei kuitenkaan sujunut niin suoraviivaisesti, että olisimme tavanneet netissä, ja heti ensi tapaamisella olleet romanttisesti rakastuneita päätä pahkaa.

Maija oli minun tapaani netissä hakemassa seksiseuraa piristämään sinkkuelämäänsä. Hän halusi jännitystä elämään, ja hyviä seksikokemuksia, joten oli tehnyt tilin Flirtfairiin. Hänellä oli hyvännäköinen kuva, punatukkainen tyttö pienessä topissa, joka heti vetosi minuun. Teimme treffit hänen kotiinsa, ja piti olla selvää, että kyse olisi vain panosta. Tulin paikalle hermostuneena, oli kyse ensimmäisitä nettitreffeistäni. FlirtfairSuomi oli tuonut meidät yhteen, ja pari kertaa netissä juteltuamme päätimme tosiaan tavata. Maija onneksi tarjosi minulle lasin viiniä, ja oli varmaan itsekin ottanut vähän rohkaisua. Puhuimme niitä näitä, ja ihailin mielessäni tytön ulkonäköä. Hän oli niin naapurityttömäinen ja seksikäs yhtä aikaa, ja vaikutti terävältä tyypiltä.

Ennen pitkää siirryimme makuuhuoneen puolelle. Olin ihan fiiliksissä, että olin saanut niin kuumaa Flirtfair seksiseuraa. Mutta kuinka ollakaan, itse seksi oli pettymys, ja lähinnä kiusaannuttavaa. Se ei ollut hyvää, eivätkä kemiamme kohdanneet sängyssä ollenkaan. Kun lähdin kotiin jäämättä yöksi, en uskonut että tapaisimme uudelleen. Olin väärässä. Vaikka seksi oli kehnoa, tyttö pyöri mielessäni paljon seuraavina päivinä. Hänessä oli jotain, joka vetosi minuun. Paloin halusta tavata hänet uudestaan, mutta samaan aikaan minua nolotti se, mitä oli tapahtunut hänen makuuhuoneessaan.

Onnekseni Maijalla oli samansuuntaiset ajatukset, ja sydämeni hypähti kun sain häneltä tekstiviestin. Tapasimme uudelleen, ja uudelleen. Seuraavilla kerroilla emme suinkaan menneet sänkyyn, vaan kehittelimme ystävyyttä välillemme. Jossain vaiheessa kuitenkin tunnustimme, että oikeastaan olimme rakastuneita. Ajan kanssa seksielämämme alkoi kukoistaa sekin, eikä siihen kauaa tarvittu.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Uusi seksiblogi

Tervetuloa uuden seksiä, deittailua ja ihmissuhteita käsittelevän blogin pariin. Kirjoitusten takana on parikymppinen helsinkiläis-pariskunta, jolla on vilkas seksi- ja seuraelämä, jota he haluavat jakaa muillekin hauskojen, kiihottavien tarinoiden ja neuvojen muodossa. Teimme pientä tutkimusta, ja emme onnistuneet löytämään moniakaan suomenkielisiä vatsaavia blogeja. Tällöin tietysti paras ratkaisu pulmaan on aloittaa sellainen itse!

Asumme kimppakämpässä kahden muun kämppiksen kanssa. Toinen heistä on sinkku ja toinen varattu, mutta aika paljon molemmilla käy yövieraita. Tällaisessa talossa ei jää kenellekään epäselväksi, milloin jossakin huoneessa harrastetaan seksiä. Meitä kahta se ei suinkaan haitaa: usein innostumme itsekin. Nyt juur kuuluu aikamoinen läähätys seinän takaa, joten meidänkin tekee mieli alkaa hommiin. On se hyvä kun on tällaisia inspiroivia asuinkumppaneita!

Ensikerralla puhumme iskuvinkeistä ja seksileikeistä. Sitä ennen hyvää viikonloppua kaikille, ja pitäkäähän hyvää huolta kumppanistanne! Intohimoinen seksi miehen ja naisen tiellä pitää; se on parisuhteen kulmakiviä. Toki hellyyttä, luottamusta ja huumoria unohtamatta.

kiinnostavia ja asiallisia juttuja seksiin ja sen lieveilmiöihin liittyen voi lukea myös Housuitta-blogista: http://housuitta.com/